Suomen tv Thaimaassa

Kuinka selviytyä ensimmäisestä retkestä Thaimaahan ja myös sen jälkeisestä elämästä Suomessa? Vastauksia kysymyksiin, vinkkejä, tapaetikettiä sekä mukavaa jutustelua. Tätä aluetta voivat lukea kaikki, kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvojat: Tilac, Modet

Vastaa Viestiin
Tuomo
Viestit: 6901
Liittynyt: 16.12.2003 2:29
Paikkakunta: Samut Prakan

Re: Suomen tv Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja Tuomo »

Isona plussana Live-lähetykset, joita TV-Kaistalla ei ollut. Udonissa näkyy livenä HD-tason kuvaa 95% ajasta. Muulloin laskee hieman heikommaksi, mutta ei pätki ja hyvä nopeus. Todennäköisesti enemmän käyttäjiä tarkoittaa enemmän hitauttakin. Todella positiivisesti yllättynyt.
Minulla on TOT:n max.10 megan yhteys ja Thaimaan sisällä toimiikin noin 7-9 megaa. Telkkarista ei sitten ilta-aikaan saa oikein yhtään mitään, serverit ovat ihan tukossa ja latausvauhti on alta modemin luokkaa jos on ollenkaan. Suora katsominen on lähes mahdotonta kun katkoo tai pätkii koko ajan.
Heidän oma speedtest on myös jumissa.
Aamulla tulee ladattua edellisen päivän ohjelmia kun vauhtikin riittää.
Lupailivat että servereitä lisätään, toivottavasti Thaimaa saa ensimmäisen.
Avatar
TomYam
Kannattajajäsen
Viestit: 10429
Liittynyt: 5.8.2008 17:57
Paikkakunta: Vantaa

Re: Suomen tv Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja TomYam »

eagle kirjoitti:TV-Kaistan ohjelmisto meni konkurssipesän tai siis velkojien mukana, kun yksi velkojista oli softan kehittäjä. Arvatenkin kehitystyö on ollut nollassa.
Mistä tuon tiedon olet saanut? Ihan mielenkiinnosta kysyn.
Tee laatua tänään niin on töitä huomennakin!
Avatar
eagle
Viestit: 9880
Liittynyt: 18.12.2003 22:42

Re: Suomen tv Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja eagle »

TomYam kirjoitti:

Katso sivu 5 6.5 viestini Hiboxista. Siellä linkki uutiseen. Tosin löytyneehän tuo monesta muustakin paikasta.
Avatar
eagle
Viestit: 9880
Liittynyt: 18.12.2003 22:42

Re: Suomen tv Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja eagle »

Tuomo kirjoitti:
Isona plussana Live-lähetykset, joita TV-Kaistalla ei ollut. Udonissa näkyy livenä HD-tason kuvaa 95% ajasta. Muulloin laskee hieman heikommaksi, mutta ei pätki ja hyvä nopeus. Todennäköisesti enemmän käyttäjiä tarkoittaa enemmän hitauttakin. Todella positiivisesti yllättynyt.
Minulla on TOT:n max.10 megan yhteys ja Thaimaan sisällä toimiikin noin 7-9 megaa. Telkkarista ei sitten ilta-aikaan saa oikein yhtään mitään, serverit ovat ihan tukossa ja latausvauhti on alta modemin luokkaa jos on ollenkaan. Suora katsominen on lähes mahdotonta kun katkoo tai pätkii koko ajan.
Heidän oma speedtest on myös jumissa.
Aamulla tulee ladattua edellisen päivän ohjelmia kun vauhtikin riittää.
Lupailivat että servereitä lisätään, toivottavasti Thaimaa saa ensimmäisen.
Alas 9,25 ja ylös 0,53 Mbs eli aika lähelle luvattua. Parhaalla laadulla pystyy katsomaan. 3BB 10 megaa liittymänä. Näyttönä nyt pc:n 24 tuumainen, mutta 51 tuumaiselta näkyy ihan yhtä hyvin kirkkaana kuva. Sen verran parempi kuva kuin paikallisella kaapeliyhtiöllä, että alkoi kiinnostaa hieman isomman telkkarin hankinta...

Tässä tilastoa netistä:

http://www.netindex.com/download/2,23/Thailand/

Itse asuin tuossa muutaman kilometrin päässä aikoinaan ja oli 2 Mbs yhteys, mikä pätki koko ajan. Sanoivat, että vaihda kymppiin. Kertoivat, että piuhoista ei tule tuota nopeutta, mutta käyttäjämäärä laskee ja siten toiminta varmempaa. Jos et ihan keskustassa asu, niin tarkista tuo yhteys ja mitä sieltä oikeasti luvataan asuinalueellesi. Itselläni vaihtoehtona HomeCablen kaapelinetti, mutta kuulemma piuhat ovat muutaman sadan metrin päässä toistaiseksi. Tulisi vain 1-2 Mbs ennen kuin piuhoja päivitetään.

Hieman OT, mutta tuossa toisessa istunnossa telkkarista.com lähetys koko ajan toimii ihan kivasti maksimiresoluutiolla. Tosin tämä näyttö kestäisi hieman enemmänkin. Mitään eroa ei ole siinäkään, jos lataa samaan aikaan jotain leffaa ja katselee sarjaa. Kai sitä on hyvät välit tuon edellä olevan linkin kaupunkeihin tai siellä oleviin toimistoihin...
Tuomo
Viestit: 6901
Liittynyt: 16.12.2003 2:29
Paikkakunta: Samut Prakan

Re: Suomen tv Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja Tuomo »

Parhaillaan latailen tällä nopeudella

20.5 KB/s - 7.2 MB of 126 MB, 2 hours left
https://aphrodite.telkkarista.com/...

Kyseinen serverin nopeustesti ilmoitti 0.25 mbps ja muut olivat vielä hitaampia.
Muut nettitoiminnot toimivat normaalisti eli Euroopan ilta-aika on ruuhkaista ja jatkuu tuonne 03-04 Thaimaan aikaan asti. Aamulla nopeus on luokkaa 1.8 mbps.
Avatar
eagle
Viestit: 9880
Liittynyt: 18.12.2003 22:42

Re: Suomen tv Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja eagle »

Tuomo kirjoitti:Parhaillaan latailen tällä nopeudella

20.5 KB/s - 7.2 MB of 126 MB, 2 hours left
https://aphrodite.telkkarista.com/...

Kyseinen serverin nopeustesti ilmoitti 0.25 mbps ja muut olivat vielä hitaampia.
Muut nettitoiminnot toimivat normaalisti eli Euroopan ilta-aika on ruuhkaista ja jatkuu tuonne 03-04 Thaimaan aikaan asti. Aamulla nopeus on luokkaa 1.8 mbps.
Jotain häikkää, koska:

apollo

Location: Netherlands

Speed: 1.87mbps

Latency: 251ms

Tuo vajaa minuutti sitten otettu.

Vertailun vuoksi tämäkin...

aphrodite

Location: Netherlands

Speed: 1.26mbps

Latency: 2337ms
Tuomo
Viestit: 6901
Liittynyt: 16.12.2003 2:29
Paikkakunta: Samut Prakan

Re: Suomen tv Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja Tuomo »

Juu, tuollaisia lukemia saa aamulla.
Tämän on pakko olla TOT:n ongelma ja lähinnä ulkomaan yhteydet.
Normaalit sivut (Ampparit, thaiklupi, Suomen lehdet) toimivat ihan nätisti mutta Katsomo, Areena jne ovat hitaita ja katkonaisia videon toistossa. Youtube toimii useimmiten erinomaisesti, mutta niillä on kaiketi servereitä Thaimaassa.
Tuomo
Viestit: 6901
Liittynyt: 16.12.2003 2:29
Paikkakunta: Samut Prakan

Re: Suomen tv Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja Tuomo »

Nopeustesti juuri äsken:

aphrodite
Location: Netherlands
Speed: 0.14mbps
Latency: 271ms

apollo
Location: Netherlands
Speed: 0.35mbps
Latency: 290ms

artemis
Location: Uk
Speed: 0.17mbps
Latency: 323ms

athena
Location: Sweden
Speed: 0.14mbps
Latency: 400ms

ares
Location: US-East
Speed: 0.17mbps
Latency: 316ms

speedtest.net Hollantiin ei paljoa parempaa näyttänyt.
Avatar
jannemeister
Viestit: 1212
Liittynyt: 24.8.2009 9:25
Paikkakunta: Lahti/Pattaya

Re: Suomen tv Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja jannemeister »

Tuomo kirjoitti:Juu, tuollaisia lukemia saa aamulla.
Tämän on pakko olla TOT:n ongelma ja lähinnä ulkomaan yhteydet.
Normaalit sivut (Ampparit, thaiklupi, Suomen lehdet) toimivat ihan nätisti mutta Katsomo, Areena jne ovat hitaita ja katkonaisia videon toistossa. Youtube toimii useimmiten erinomaisesti, mutta niillä on kaiketi servereitä Thaimaassa.

vaihda 3bb:hen, silla kuulemma eniten ns. varattua kaistaa ulkomaille :)
Avatar
terox
Viestit: 12330
Liittynyt: 13.2.2005 3:49
Paikkakunta: Tellus

Re: Suomen tv Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja terox »

Jotain uusia pykäliä taas vissiin sorvattu.. Telkun nauhuri lopettaa.. Saas nähdä kuin muille käy.. :(
Valitettavasti joudumme ilmoittamaan, että Telkku.com Nauhuri -palvelu suljetaan 31.7.2015. Palvelun sulkeminen johtuu tallennepalveluita koskevassa uudessa lainsäädännössä palveluntarjoajalle asetetuista maksuvelvoitteista kanavayhtiöille, jotka eivät mahdollista palvelun jatkamista.

Ohjelmia voi nauhoittaa 31.7. saakka, jolloin kaikki vielä voimassaolevat tilaukset päätetään. Tehtyjä tallennuksia voi vielä katsella kolmen kuukauden ajan tilauksen päättymisestä.

Mikäli sinulla on nyt voimassaoleva tilaus, joka jatkuu 31.7. jälkeen, hyvitämme sinulle maksamastasi summasta käyttämättä jääneen ajan osuuden.

Hyvitystä varten tarvitsemme tilitietosi. Täytä tietosi lomakkeelle 2.8. mennessä. Hyvitykset palvelumaksuista tehdään pian sen jälkeen.

Mikäli sinulla on jotain kysyttävää, ota yhteyttä asiakaspalveluumme
Tuomo
Viestit: 6901
Liittynyt: 16.12.2003 2:29
Paikkakunta: Samut Prakan

Re: Suomen tv Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja Tuomo »

telkkarista.com:n tallenteiden katselu on ollut pois päältä jo yli viikon eli vain suora katselu on mahdollista. Sillähän ei kovin paljon Thaimaassa ole käyttöä aikaeron takia enkä ole vuosikymmeniin enää katsellut tv:tä kelloa vilkuillen.

Syyksi ilmoittavat että muistitilan (levytilan) kannalta on ongelmia ja odottavat uusia servereitä. Mitenkä se sitten toimi aikaisempina kuukausina.

Sattumaltako palvelu lopahti samaan aikaan kun tvkaistan omistajat saivat ehdollisen tuomion ja rahakorvauksia maksettavaksi. Jos samat omistajat ovat mukana tässäkin palvelussa, se merkinnee sitä että syyllistyvät uudelleen samaan rikokseen ja ehdollisuus muuttuu ehdottomaksi, vai kuinka?

Suosituimmat ohjelmat löytyvät areena, ruutu ja katsomo-palveluista mutta lataustoiminto puuttuu.
bimbo
Kannattajajäsen
Viestit: 8008
Liittynyt: 9.5.2004 11:46
Paikkakunta: Las Palmas

Re: Suomen tv Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja bimbo »

Tuomo kirjoitti:
Suosituimmat ohjelmat löytyvät areena, ruutu ja katsomo-palveluista mutta lataustoiminto puuttuu.
Onko sulla niin hidas netti että et voi suoraan katsella vai onko joku muu syy että haluat latailla koneelle ohjelmia?
loikkari

Re: Suomen tv Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja loikkari »

Aikaero nyt ainakin tekee sen ettei viitsi esim kello 22.00 alkavaa ohjelmaa tsiigailla kello 02.00 yöllä.
Myös huono mannerten välinen yhteys (Eurooppa-Aasia) tekee katselemisesta tuskaa, jos sitä ei saa koneelle.
Itse en ole jatkanut tuon telkkarista.com palvelua sen tvkaistan jälkeisen ajan jälkeen, juuri tuon
latausongelman takia, meni huonommaksi. Nyt olen sitten booxtv:n katselija, joskus tyytyväinen
ja toisinaan sitten taas en. Onko se tuurista kiinni miten tuossa booxtv:ssa nuo streamit tulee tänne
Pattayalle, joskus esim Shield-lain varjolla ei tuu lainkaan katsottavana (piiri pieni vain pyörii keskellä tv ruutua)
ja samaan aikaan sitten jonkun toisen voin katsellla ihan ilman katkoksia. Ja tämä tapahtui monena päivänä.

Mutta olkoon tuo booxtv kuitenkin toistaiseksi, jospa ne telkkarista.com saisivat taas serverin tänne Thaikkuihinkin.
Tuomo
Viestit: 6901
Liittynyt: 16.12.2003 2:29
Paikkakunta: Samut Prakan

Re: Suomen tv Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja Tuomo »

bimbo kirjoitti:
Tuomo kirjoitti:
Suosituimmat ohjelmat löytyvät areena, ruutu ja katsomo-palveluista mutta lataustoiminto puuttuu.
Onko sulla niin hidas netti että et voi suoraan katsella vai onko joku muu syy että haluat latailla koneelle ohjelmia?
Olen TOT:n käyttäjä ja niillä yhteydet Eurooppaan ovat melkoisen surkeat viikonpäivästä ja kellonajasta riippuen. Lisäksi Suomen palveluilla on eroja, Areena tulee melko sujuvasti mutta Ruutu pätkii koko ajan, Katsomo on siltä väliltä. TOT:n vauhti Thaimaan sisällä on 6-9 mb mutta Suomeen parhaimmillaan noin 2 mb. Mikä on vauhti sitten jos single gateway pääsee toteutukseen?

Latauksella pystyy välttämään ruuhkassa katselun ja voi katsella milloin huvittaa ja myös keskeyttää milloin haluttaa. Lisäksi VLC:llä voi pikakelata ohi mainokset ja tylsät kohdat.
Avatar
terox
Viestit: 12330
Liittynyt: 13.2.2005 3:49
Paikkakunta: Tellus

Re: Suomen tv Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja terox »

Onko joku ottanut Tämän DNA-tvn( ja käyttää myös Thaimaasa ) , josta mainokset pyörii tv:ssä että 3 kk ilmainen kokeilu ja katsot laitteella kuin laitteella, nauhotat jne.. Vaatinee Thaimaassa tietysti VPN- virityksen mutta se ei liene ongelma.

Ei onnistune Thaimaassa tilaus suoraan ainakaan ilman kaveria Suomessa sillä on käsitys että vaatii suomiosoitteen, johon tulee joku kortti tms mutta sitä ei tarvi käyttää..Paremmin perehtyneitä? Mielummin hoitais nämä asiat isojen firmojen kautta, niin todennäköisyydet laki yms ongelmien takia kaatumisiin pienemmät.
Avatar
TomYam
Kannattajajäsen
Viestit: 10429
Liittynyt: 5.8.2008 17:57
Paikkakunta: Vantaa

Re: Suomen tv Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja TomYam »

terox kirjoitti:Onko joku ottanut Tämän DNA-tvn( ja käyttää myös Thaimaasa ) , josta mainokset pyörii tv:ssä että 3 kk ilmainen kokeilu ja katsot laitteella kuin laitteella, nauhotat jne.. Vaatinee Thaimaassa tietysti VPN- virityksen mutta se ei liene ongelma.

Nämä DNA-tv, Elisa viihde ym. vain eivät millään korvaa telkkarista.com - palvelua koska näissä täytyy etukäteen valita mitä tallennetaan. Ja omalle koneelle lataaminen on hiukan hankalaa (jos edes mahdollista nykyään) ja mahdollista ainoastaan alkuperäisellä laadulla, eli pirun isot tiedostot.

Telkkarista.com - palvelussahan näkyy Ylen ohjelmat HD-laadulla. Ja lataaminen on helppoa nettiselaimella ja voi valita laadunkin (tiedostokoon). Toivottavasti lähtee taas pyörimään kuten pitääkin.
Tee laatua tänään niin on töitä huomennakin!
Avatar
patila
Majatalon isäntä
Viestit: 28449
Liittynyt: 23.12.2003 1:36
Paikkakunta: Soi Yume, Pattaya

Re: Suomen tv Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja patila »

Kyllä Dna tv:llä näkyy suorat lähetykset kun vaan katsoo, usein tulee katsottua Formulat livenä tabletilla sunnuntaisin kun monesti olen tuolloin jossain reissussa ja mikäs ongelma koneelle tallentamisessa on :?:
F-securen Freedoomin meinaan ottaa tuolle kaveriksi talveksi ja slingbox M1 tulee myös suomenpäähän joten jos Dna tv ja freedoom on liian hidas niin sitten sillä, juuri tilasin tuon englannista postikuluineen noin 150 erkkiä, suomessa tuo uus slingin M1ei ole kai edes vielä myynnissä.
Viimeksi muokannut patila, 6.10.2015 14:23. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Varaukset https://www.majatalo.info/huoneet/
tai Puh. 08 6303 4870
Batok

Re: Suomen tv Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja Batok »

TomYam kirjoitti:Telkkarista.com - palvelussahan näkyy Ylen ohjelmat HD-laadulla. Ja lataaminen on helppoa nettiselaimella ja voi valita laadunkin (tiedostokoon). Toivottavasti lähtee taas pyörimään kuten pitääkin.
Onko hyvä ja joko toimii?
Avatar
patila
Majatalon isäntä
Viestit: 28449
Liittynyt: 23.12.2003 1:36
Paikkakunta: Soi Yume, Pattaya

Re: Suomen tv Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja patila »

Batok kirjoitti:
TomYam kirjoitti:Telkkarista.com - palvelussahan näkyy Ylen ohjelmat HD-laadulla. Ja lataaminen on helppoa nettiselaimella ja voi valita laadunkin (tiedostokoon). Toivottavasti lähtee taas pyörimään kuten pitääkin.
Onko hyvä ja joko toimii?
Jostain HD laadusta saa thaimaassa vain unelmoida, tiedonsiirtonopeudet eivät siihen riitä alkuunkaan ja kuvan laatu on parhaimillaankin kaukana HD laadusta.
Varaukset https://www.majatalo.info/huoneet/
tai Puh. 08 6303 4870
Avatar
TomYam
Kannattajajäsen
Viestit: 10429
Liittynyt: 5.8.2008 17:57
Paikkakunta: Vantaa

Re: Suomen tv Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja TomYam »

patila kirjoitti:
TomYam kirjoitti:
terox kirjoitti:Onko joku ottanut Tämän DNA-tvn( ja käyttää myös Thaimaasa ) , josta mainokset pyörii tv:ssä että 3 kk ilmainen kokeilu ja katsot laitteella kuin laitteella, nauhotat jne.. Vaatinee Thaimaassa tietysti VPN- virityksen mutta se ei liene ongelma.

Ei onnistune Thaimaassa tilaus suoraan ainakaan ilman kaveria Suomessa sillä on käsitys että vaatii suomiosoitteen, johon tulee joku kortti tms mutta sitä ei tarvi käyttää..Paremmin perehtyneitä? Mielummin hoitais nämä asiat isojen firmojen kautta, niin todennäköisyydet laki yms ongelmien takia kaatumisiin pienemmät.
Nämä DNA-tv, Elisa viihde ym. vain eivät millään korvaa telkkarista.com - palvelua koska näissä täytyy etukäteen valita mitä tallennetaan. Ja omalle koneelle lataaminen on hiukan hankalaa (jos edes mahdollista nykyään) ja mahdollista ainoastaan alkuperäisellä laadulla, eli pirun isot tiedostot.

Telkkarista.com - palvelussahan näkyy Ylen ohjelmat HD-laadulla. Ja lataaminen on helppoa nettiselaimella ja voi valita laadunkin (tiedostokoon). Toivottavasti lähtee taas pyörimään kuten pitääkin.
Kyllä Dna tv:llä näkyy suorat lähetykset kun vaan katsoo, usein tulee katsottua Formulat livenä tabletilla sunnuntaisin kun monesti olen tuolloin jossain reissussa ja mikäs ongelma koneelle tallentamisessa on :?:
F-securen Freedoomin meinaan ottaa tuolle kaveriksi talveksi ja slingbox M1 tulee myös suomenpäähän joten jos Dna tv ja freedoom on liian hidas niin sitten sillä, juuri tilasin tuon englannista postikuluineen noin 150 erkkiä, suomessa tuo uus slingin M1ei ole kai edes vielä myynnissä.
Joo, joo. Näkyy suorat mutta minä puhun tallenteista. Telkkarista.com ei siis tarvitse erikseen tallentaa mitään vaan kaikki edellisen parin kuukauden aikana tulleet ohjelmat ovat katseltavissa. Ja näkyyhän suora Telkkarista.com - palvelustakin.
Tee laatua tänään niin on töitä huomennakin!
Batok

Re: Suomen tv Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja Batok »

patila kirjoitti:
Batok kirjoitti:
TomYam kirjoitti:Telkkarista.com - palvelussahan näkyy Ylen ohjelmat HD-laadulla. Ja lataaminen on helppoa nettiselaimella ja voi valita laadunkin (tiedostokoon). Toivottavasti lähtee taas pyörimään kuten pitääkin.
Onko hyvä ja joko toimii?
Jostain HD laadusta saa thaimaassa vain unelmoida, tiedonsiirtonopeudet eivät siihen riitä alkuunkaan ja kuvan laatu on parhaimillaankin kaukana HD laadusta.
Joissakin paremmissa hotelleissa alkaa olla jo riittävän vauhdikkaat yhteydet. Esim Bangkokin vakiohotellin wifillä katsoo kyllä hd tasoista lähetystä muita mutkitta.
Avatar
TomYam
Kannattajajäsen
Viestit: 10429
Liittynyt: 5.8.2008 17:57
Paikkakunta: Vantaa

Re: Suomen tv Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja TomYam »

patila kirjoitti:
Batok kirjoitti:
TomYam kirjoitti:Telkkarista.com - palvelussahan näkyy Ylen ohjelmat HD-laadulla. Ja lataaminen on helppoa nettiselaimella ja voi valita laadunkin (tiedostokoon). Toivottavasti lähtee taas pyörimään kuten pitääkin.
Onko hyvä ja joko toimii?
Jostain HD laadusta saa thaimaassa vain unelmoida, tiedonsiirtonopeudet eivät siihen riitä alkuunkaan ja kuvan laatu on parhaimillaankin kaukana HD laadusta.
Ulkomailla näin on monesti. Suomessa toimii kun on riittävästi kaistaa. Toki jos tallentaa omalle koneelle ja on aikaa niin voi tallentaa myös HD-laatuiset. Toki tällä hetkellä tämä ei siis toimi!
Tee laatua tänään niin on töitä huomennakin!
loikkari

Re: Suomen tv Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja loikkari »

Batok kirjoitti:Joissakin paremmissa hotelleissa alkaa olla jo riittävän vauhdikkaat yhteydet.
Saa ne olla nopeat ja liukkaat yhteydet mutta se on mannerten välinen yhteys joka asettaa sen pullonkaulan! Siis telkkarista.com ja muiden serverit on Euroopassa.
Batok

Re: Suomen tv Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja Batok »

loikkari kirjoitti:
Batok kirjoitti:Joissakin paremmissa hotelleissa alkaa olla jo riittävän vauhdikkaat yhteydet.
Saa ne olla nopeat ja liukkaat yhteydet mutta se on mannerten välinen yhteys joka asettaa sen pullonkaulan! Siis telkkarista.com ja muiden serverit on Euroopassa.
Varmaan niinkin. Keväällä tuli katseltua palmun alla jääkiekkokisoja hd-laadulla ja hyvin pelitti. :-)
loikkari

Re: Suomen tv Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja loikkari »

Batok kirjoitti:Varmaan niinkin. Keväällä tuli katseltua palmun alla jääkiekkokisoja hd-laadulla ja hyvin pelitti
Se on ihan tsägästa kiinni ja myös ajankohdasta. Viikonpäivä jne vaikuttaa, esimerkkinä juuri nyt mitattuna ensin BKK ja sitten Helsinki (Nebula, ja toisena DNA )
KuvaKuvaKuva
Periaatteessa tuolla DNA vauhdilla pitäisi kyetä näkemään ihan laadukasta streamia, vaankun ei.
Vastaa Viestiin