Toukokuu 2009 Thaimaassa

Kuinka selviytyä ensimmäisestä retkestä Thaimaahan ja myös sen jälkeisestä elämästä Suomessa? Vastauksia kysymyksiin, vinkkejä, tapaetikettiä sekä mukavaa jutustelua. Tätä aluetta voivat lukea kaikki, kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvojat: Tilac, Modet

FaTFoX
Viestit: 24
Liittynyt: 31.1.2009 21:55
Paikkakunta: Valkeakoski
Viesti:

Toukokuu 2009 Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja FaTFoX »

Tervehdys!

Toukokuussa lähdössä ensimmäistä kertaa Thaimaaseen 1-31.5. Tällä hetkellä matkakumppanina on ainakin emäntä, ikää molemmilta löytyy muutama vuosi kuolemaan päin 20:stä. Mukaan saattaa liittyä yksi kokeneempi Thaimaan reissaaja.
Ei olla vielä juurikaan suunniteltu kohteita missä kävisi, tai no hiukan kuitenkin. Bangkokissa jos pyörisi muutaman päivän ja siinä lähiympäristössä kuten Ayutthaya ja eläintarha. Itse aijon raahata kuvauskaluston (= yksi ylimääräinen repullinen roinaa) mukanani joten hienoja maisemia ja paikallista menoa pitäisi löytää. Bangkokin jälkeen nokka kohti etelää. Kannattaako skipata suoraa Cha Am - Huahin ja painella kohti Phuket - Ko Samui akselia? Onko Huahinin ja Ko Samuin välillä paikkoja joita suosittelisitte nähtäväksi? Krabi , Emerald Pool, kiinnostaisi etenkin maisemien suhteen ja myös Ko Samui ja Ko Tao olisivat sellaisia paikkoja missä voisi käydä. Tähän aikaa vuodesta majoituksen taitaa saada melkein mistä yöpaikasta tahansa?

Matkatavaroista hiukan. Reppu lienee parempi vaihtoehto tälläiselle reissulle kuin matkalaukku? Sinne ei kaiketi kannata raahata kotoa oikeastaan mitään? Millaisia farkkuja paikanpäältä saa? Jack & Jones tyylisiä farkkuja käytän, joten kannattaako sellasia kotoa matkaan ottaa? Uskaltaako tavaroita säilyttää kuinka huoletta majapaikoissa? Lähinnä kuvauskalustoa ajatellen. Onko oikein varastamalla varastettu tavaraa esim huoneista?
Avatar
BlackMike
ATM
Viestit: 19209
Liittynyt: 15.12.2003 11:23

Re: Toukokuu 2009 Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja BlackMike »

Tervetuloa palstalle, alkuun kannattaa ainakin kahlata vaikkapa haku -toiminnon kanssa foorumia läpi, aika monella on ollut samantapaisia kysymyksiä ja kun viestejä lukee, niin saa varmasti itselleen uusia ideoita ja nehän aina poikivat liudan lisäkysymyksiä. :)

Hakuun on tehty ohjekin: http://www.thaiklupi.fi/foorumi/viewtop ... =2&t=16826
Miten lisää oikeuksia foorumille pienellä vaivalla ja ilmaiseksi: http://www.thaiklupi.fi/foorumi/viewtop ... =1&t=11369

Kamerakeskustelua on käyty mm. "Millainen on hyvä digikamera" -ketjussa:
http://www.thaiklupi.fi/foorumi/viewtop ... =2&t=13489

Lisäksi samasta aiheesta on juttua "Thai-klupin valokuvaus topic" -ketjussa:
http://www.thaiklupi.fi/foorumi/viewtop ... 11&t=27452

Vaatteita ei tosiaan kannata paljon ottaa mukaan täältä Suomesta, jos Suomessa kelpuuttaa Jack & Jonesin farkut, niin Thaimaassa ei ole hätäpäivää, vastaavia ja parempia farkkuja saa 5-12 euron kappalehintaan niin toreilta kuin esim. Bangkokin MBK -ostariltakin. Hyvälaatuiset t-paidat lähtevät 3-4 euron tasosta liikkeelle, halvemmalla toki saa semmoisia 'kertakäyttöpaitoja'. Itsellä oli viime reissulla ensimmäistä kertaa mukana järkkäri ja pari putkea (18-50mm + 70-210mm) siihen + monopodi. En oikein löytänyt tilanteita, että olisin välttämättä tarvinnut enemmän tavaraa mukaan, tietysti joku ultralaaja ja makro olisivat olleet mukavia, mutta ihan tarpeen ja mieltymysten mukaan varmaan jokainen miettii asian ennen lähtöä, että mitä oikeasti tarvitsee ja mitä ei. Kantaminen ja huolehtiminen voi suuren kamamäärän osalta tulla jo vaivalloiseksi matkan aikana, nyt kamera kummankin putken kanssa mahtui tarvittaessa samaan sling-laukkuun. Tietysti jos omistaa esim. reilun kokoisen selkärepun kameralle, niin sitä voi hyvin pitää myös ns. päivän kahden vaatereppuna kameran lisäksi ja on mukava liikkua ilman liikaa omaisuutta mukana. Optiikkaa ja kameravarusteita voi hommata suht edullisesti esim. Bangkokista löytävästä Panthip Plazasta.

Matkakohteiden osalta voi sanoa enemmän vasta kun tietää paremmin, että mitä haluatte lomallanne tehdä. Ei kuitenkaan kannata ahnehtia liian montaa kohdetta kuukauden pituiselle lomalle, siinä saa kalpean aavistuksen pariin, maksimissaan kolmeen eri paikkaan, etäisyydet ovat myös pitkiä, vaikkakin lentoliikenne on kohtuullisesti hinnoiteltu ja sitä on hyvin tarjolla Thaimaassa, niin aikaa siihenkin saa menemään kaikkine kentälle menemisineen/tulemisineen, odotteluihin jne. Lentoaika kun tuppaa lyhkäsillä lennoilla olemaan se pienin osa matkasta, suurin osa ajasta menee vain siihen tylsään oleiluun kentällä. Bangkok on tietysti hyvä ja huono jos sen pitää matkan alussa, silloin voi hommata edullisesti matkavaatteet sieltä, huonona puolena on sitten se jos ostaakin 'liikaa' tavaraa ja niitä joutuu sitten koko lomansa ajan kantelemaan, eli mahdollisesti sen voi pitää matkaohjelmassa sekä alun, että lopun osalta, ostaa alussa matkavaatteet yms. ja sitten juuri ennen kotiinpaluuta ostaa vähän lisää vaatteita ja tuliaisia?
salmve-13
Viestit: 80
Liittynyt: 14.7.2006 11:51
Paikkakunta: Lappi

Re: Toukokuu 2009 Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja salmve-13 »

itse en suosisi matkalaukkua, kun on kerran raijannut sitä mukana saarilla ja pikku veneissä, voi että hävetti ja v...
en ole paljon sekaisin käyttänyt minäkään
FaTFoX
Viestit: 24
Liittynyt: 31.1.2009 21:55
Paikkakunta: Valkeakoski
Viesti:

Re: Toukokuu 2009 Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja FaTFoX »

Itse ajattelin mukaan ottaa Canon 1D mkII, 200mm/2.8, 17-40mm/4 ja 50mm/1.4 sekä salama.
Reppuun jää vielä näiden rojujen jälkeen tilaa joten sinne voi lykätä hiukan vaihtovaatteita. Kiitos tuosta kameratarvike myymälästä. Isompi muistikortti pitää hankkia ensimmäisenä ja nyt tarvii googletella hintaa 32GB kortille tai parille pienemmälle.
Loman tarkoitus olisi nähdä paikkoja ja ottaa rennosti, ei sen parempia suunnitelmia. Hmmm ja muistella lämmöllä inttikavereita jotka ovat kertaamassa samaan aikaan, juurikin tuli kutsu :D Ei sillä ettenkö mielelläni olisi mennyt, mutta käy se näinkin.
Avatar
BlackMike
ATM
Viestit: 19209
Liittynyt: 15.12.2003 11:23

Re: Toukokuu 2009 Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja BlackMike »

Isoja kortteja näkyi aika nihkeästi viimereissulla syyskuussa ja sitten kun näkyi, niin esim. 16 gigasten osalta ei ollut suuria eroja Suomen vastaaviin ja monesti oli tarjolla vain ns. hitaita kortteja. Reput/laukut olivat kyllä halpoja, osa alle puoleen hintaan kuin mitä Suomessa halvimmillaan, jos kassissa on tilaa ja lompakko antaa myöden, niin optiikkaa on myös tarjolla halvemmalla kuin mitä Suomesta.

Mukava kamerasetti on lähdössä mukaan, toivoa sopii, että teette vähän matkaraporttia kuvin höystettynä tuonne Matkakertomukset -osioon, sieltä löytyy myös ensikertalaisten raportteja, niistä voi saada ideoita? Esimerkiksi nimimerkeillä Saaste ja Hisk kirjoittava pariskunta on tehnyt pari mukavaa blogia laadukkaalla kuvauskalustolla, tässä tuoreempi jossa on linkit myös vanhempaan. http://www.thaiklupi.fi/foorumi/viewtop ... 11&t=24178
Avatar
KePattaya
Viestit: 4820
Liittynyt: 25.9.2004 12:45

Re: Toukokuu 2009 Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja KePattaya »

Ihan mielenkiinnosta kyselisin että millä resoluutiolla te otatte kuvia reissuillanne kun puhutte noin isoista muistikorteista? Itsellä riittää (tosin pokkarissa) 512 Mb kortti ja toinen varalla varsin mainiosti kuukauden reissulla. Tietty jos järkkäri mukana niin tulee räpsittyä otoksia jos jonkinmoisia. Mutta siinäkin riittänyt giganen melko pitkään.
FaTFoX
Viestit: 24
Liittynyt: 31.1.2009 21:55
Paikkakunta: Valkeakoski
Viesti:

Re: Toukokuu 2009 Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja FaTFoX »

Kuvaan aina RAW kuvaa. Kuvakoko keskiarvo on jotain 7mb paikkeilla.
Tarviikin pikaisesti googlettaa kamerarepun hintaa sillä olen 10min päästä lähdössä verkkokauppaan ostamaan uutta :D
Ja kyllä varmasti tulen tekemään jonkinmoisen matkakertomuksen.
Mangogirl
Viestit: 2
Liittynyt: 8.1.2009 14:08

Re: Toukokuu 2009 Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja Mangogirl »

FaTFoX kirjoitti:Kuvaan aina RAW kuvaa.
Mitä etuja RAW kuvista on pakattuihin tiedostoihin verrattuna, näin ihan amatööri-kuvaajan näkökulmasta? Onko kuvankäsittely Photarissa jotenkin "helpompaa"..?

Ja mitä näihin kohteisiin tulee, suosittelen, että otatte max 3 kohdetta - vaikkapa vähän erilaisia: Krabi, Phuket, Tao - kaikki kivoja paikkoja ja riittävästi nähtävää! Näiden lisäksi Krabilta ja Phuketista pääsee myös päiväretkille saaristoon, jos hakee rauhallisia mestoja. Bangkokissa varmasti saatte riittävästi kaupunkivilinästä.

Matkaa voisi eteläänpäin taittaa vaikkapa minibussilla tai private taxilla, Phuketista on helppo reissun päätteeksi lentää Bangkokkiin - nopeuttaa mukavasti kotimatkaa.
FaTFoX
Viestit: 24
Liittynyt: 31.1.2009 21:55
Paikkakunta: Valkeakoski
Viesti:

Re: Toukokuu 2009 Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja FaTFoX »

Amatöörikuvaajan näkökulmasta sama kuin muidenkin kuvaajien näkökulmasta, se on siitä kiinni mitä haluaa jatkossa kuvalle tehdä.
Kuvan mukana tallentuu kameran sen hetkiset säädöt joidenka pohjalta tehdään katseltava versio kuvasta, näyttää pieniä sävyeroja lukuunottamatta samalle kuin jpeg kuva.
Mutta tallentuneita asetuksia voi esim Photoshopissa muuttaa jälkeenpäin vaikuttamatta alkuperäiseen kuvaan, asetukset tallentuvat omaan tiedostoonsa.

Raw kuvien käsittely on helpompaa koska on enemmän säätövaraa. Se antaa esimerkiksi hiukan anteeksi jos kuvaushetkellä on asetukset ollut pielessä. Tai jos kuvaa tarvitsee muutoin käsitellä rankalla kädellä. Myös säätö on tehty helpoksi, yhdestä ikkunasta löytyy kaikki valotuksesta, värilämpötilasta aina terävöitykseen ja värisaturaatioihin + paljon muuta.

Itse saatan käyttää esim tulevia Thaimaan kuvia jatkossa johonkin kuvamanipulaatioon, jonka takia tarvitsen kuvat parhaalla laadulla ja säätövaralla. Vähemmän se menetetty korttitila harmittaa kuin se että kuvasta ei saakaan sellaista kun haluaisi, koska on vain kuvannut sen tarkoitukseen sopimattomilla asetuksilla.

Asia paremmin selitettynä:
http://www.pikseli.fi/digifaq/4_rawkasittely.html
http://www.secondpicture.com/tutoriaali ... sessa.html

Niin ja palatakseni sitten vielä asiaan, kiitos matkavinkeistä. Tarvii lukaista etenkin Phuket ja Krabi aktiviteeteistä lisää. Snorklaaminen ja päiväretket ovat ainakin pyörineet nyt omassa mielessäni.
Mangogirl
Viestit: 2
Liittynyt: 8.1.2009 14:08

Re: Toukokuu 2009 Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja Mangogirl »

FaTFoX kirjoitti: Tarvii lukaista etenkin Phuket ja Krabi aktiviteeteistä lisää. Snorklaaminen ja päiväretket ovat ainakin pyörineet nyt omassa mielessäni.
Snorklaus ja sukeltaminen onnistuvat molemmissa kohteissa. Mm. Phi Phi saaret ovat suosittu kohde niin sukeltajille kuin snorklaajille. Ilman sen suurempaa mainostusta, voin suositella Raya Diversia sukelluskeskuksena, joka järjestää suomenkielisiä reissuja ja koulutusta molemmissa kohteissa. (Ks. http://www.rayadivers.com/site/). He järjestävät tarvittaessa saari-retkiä myös majoituksella.

Krabi on myös suosittu kiipeilykohde. Kiipeilymaisemat ovat silmää hiveleviä ja kuvauksellisia - mielestäni näkemisen arvoiset.

Ja kiitos kuvausvinkeistä! Mukavaa matkaa!
Avatar
jarnoaalto
Viestit: 167
Liittynyt: 11.1.2009 15:49

Re: Toukokuu 2009 Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja jarnoaalto »

FaTFoX kirjoitti:Tervehdys!

Toukokuussa lähdössä ensimmäistä kertaa Thaimaaseen 1-31.5. Tällä hetkellä matkakumppanina on ainakin emäntä, ikää molemmilta löytyy muutama vuosi kuolemaan päin 20:stä. Mukaan saattaa liittyä yksi kokeneempi Thaimaan reissaaja.
Terve! Näköjään muitakin koskilaisia suuntaamassa thaimaahan toukokuussa :smt038 Itse vietän 18.5 alkavan lomani Phuketin Patong Beachilla kesäkuun 8.päivään asti. Törmäillään jos siellä päin olette samoihin aikoihin liikenteessä :smt006
FaTFoX
Viestit: 24
Liittynyt: 31.1.2009 21:55
Paikkakunta: Valkeakoski
Viesti:

Re: Toukokuu 2009 Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja FaTFoX »

No hemmetti! Tarvii yrittää törmäillä. Matkasuunnitelma ei ole vielä valmis, mutta kerron kun alkaa selviämään että minne mennään ja koska.
Tässä olen juuri tekemässä viimeisiä säätöjä matkapäiväkirjaan jonka julkaisen sitten kun alkaa oleen valmista ja alan tuottamaan sisältöä.
Avatar
apasra
Viestit: 4462
Liittynyt: 24.2.2004 22:35
Paikkakunta: Tampere

Re: Toukokuu 2009 Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja apasra »

Moni suunnitelma vaan menee uusiin puihin Thaikkulassa. Se kuumuus ja kosteus rasittaa, kaiken yrittää tehdä siten että luovii pitkin varjoja kuten paikalliset. Touko-Lokakuu on todella kuuman kosteaa aikaa, siinä myös valokuvaus kalusto joutuu koetukselle. Joskus -90 luvun alussa oli järkkäri mukana. Siellä suolaisesta meri-ilmastosta johtuen kaikki napit alkoivat jumiutua ja jotkut jopa lopettivat toimintansa. Joten jos arvokkaammasta kamerasta on kysymys kannattaa suojata pussilla johon laittaa jotain kosteuden imevää materiaalia. Tähän taas joku vastaa ettei mulla ikinä. Ei niin tammikuussa tai helmikuussa, mutta sadekauden aikana rannikolla.
- som nam naa -
jaskau
Viestit: 99
Liittynyt: 27.6.2005 10:17

Re: Toukokuu 2009 Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja jaskau »

apasra kirjoitti: Tähän taas joku vastaa ettei mulla ikinä. Ei niin tammikuussa tai helmikuussa, mutta sadekauden aikana rannikolla.
Ei kesäkuussa, rannikolla. Ei pitkähäntäveneissä eikä sukellusreissuilla. Toki voi kameraansa pussissa pitää mut jos kuvia meinaa ottaa lienee helpompaa jättää pussi pois :)
FaTFoX
Viestit: 24
Liittynyt: 31.1.2009 21:55
Paikkakunta: Valkeakoski
Viesti:

Re: Toukokuu 2009 Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja FaTFoX »

Mikäs ois paras/hyvä kulkuväline Ko Phanganilta kohti Krabia? Välimatka taitaa olla joku 200km, Don Sak - Krabi, joten bussillahan sellasen matkan voisi taittaa? Tuollasta matkaa ei viitsisi lentää... Ja jos löytyy tietoa aikatauluista ja hinnoista niin niistä olisin kiitollinen.
Viimeksi muokannut FaTFoX, 2.3.2009 18:39. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
patila
Majatalon isäntä
Viestit: 28449
Liittynyt: 23.12.2003 1:36
Paikkakunta: Soi Yume, Pattaya

Re: Toukokuu 2009 Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja patila »

FaTFoX kirjoitti:Mikäs ois paras/hyvä kulkuväline Ko Phanganilta kohti Krabia? Välimatka taitaa olla joku 200km, Don Sak - Krabi, joten bussillahan sellasen matkan voisi taittaa? Tuollasta matkaa ei viitsisi lentää...
Tuo väli on 44 tietä ajettaessa noin 220 km. eli jostain matkatoimistosta minibussi tai jos useampi matkustaja niin privaattitaksi alle.
Hintaluokaksi veikkaisin n.2500 baht taksilla.
Varaukset https://www.majatalo.info/huoneet/
tai Puh. 08 6303 4870
c0fein
Viestit: 13
Liittynyt: 3.3.2009 10:52

Re: Toukokuu 2009 Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja c0fein »

Täältä lähtee myös kaksi päälle 20v. kaverusta ensikertalaisina Thaimaaseen.
Matkustusaika 1.5.-16.5 HKI-BKK-HKI.

Kaksi ensimmäistä yötä otetaan näillä näkymin netin kautta varaamalla BKK:sta ja loput sitten paikan päältä. 2 vikaa yötä yövytään myös BKK.
Matkussuunnitelmissa lähinnä BKK-Rayong-Koh Samet-Pattaya-BKK tjsp :)

Mukaan lähtee täältä Nikon D80 + 18-200 VR. Käy aika hyvin yleisputkesta varmasti tuolla reissulla, valoakin luultavasti riittää, niin ei tarvitse siitä huolehtia ;)

Kovasti on tullut kahlattua netistä tietoa, mutta varmasti kysymyksiä tulee piisaamaan. Tällä hetkellä töissä niin jos yrittäisi niitä välillä tehdä !

Edit: Fatfox, oiskohan meillä jopa sama lento! ;) Finnairin suoralla ollaan itse menossa.
jaskau
Viestit: 99
Liittynyt: 27.6.2005 10:17

Re: Toukokuu 2009 Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja jaskau »

c0fein kirjoitti: valoakin luultavasti riittää, niin ei tarvitse siitä huolehtia ;)
.
Illat pimenee nopsaan. Toki päivällä valoa riittää mut pimiä tulee suht aikaisin ja sillon ei auta ku valovoima ja isot isot.
c0fein
Viestit: 13
Liittynyt: 3.3.2009 10:52

Re: Toukokuu 2009 Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja c0fein »

jaskau kirjoitti:
c0fein kirjoitti: valoakin luultavasti riittää, niin ei tarvitse siitä huolehtia ;)
.
Illat pimenee nopsaan. Toki päivällä valoa riittää mut pimiä tulee suht aikaisin ja sillon ei auta ku valovoima ja isot isot.
Selvä homma.. No valovoimanen toi mun putki ei kyllä ole. Rahaakaan ei ole nyt laittaa parempaan linssiin, jos ostaa sitten jonkun halpis jalustan BKK:sta :)
jaskau
Viestit: 99
Liittynyt: 27.6.2005 10:17

Re: Toukokuu 2009 Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja jaskau »

Nikonin 50 millinen 1.8, monasti tarjouksissa alta satkun. Jalustakaan ei pysäytä liikettä, ainoa mikä sen tekee on valovoima.
FaTFoX
Viestit: 24
Liittynyt: 31.1.2009 21:55
Paikkakunta: Valkeakoski
Viesti:

Re: Toukokuu 2009 Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja FaTFoX »

c0fein kirjoitti: Edit: Fatfox, oiskohan meillä jopa sama lento! ;) Finnairin suoralla ollaan itse menossa.
Kaiketi samalla lennolla juu, lähtee 23:40. AY95.
c0fein
Viestit: 13
Liittynyt: 3.3.2009 10:52

Re: Toukokuu 2009 Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja c0fein »

^ Sama on juu :)
Avatar
Matkaaja25
Downshiftaaja
Viestit: 19891
Liittynyt: 3.5.2007 21:48

Re: Toukokuu 2009 Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja Matkaaja25 »

FaTFoX kirjoitti:
c0fein kirjoitti: Edit: Fatfox, oiskohan meillä jopa sama lento! ;) Finnairin suoralla ollaan itse menossa.
Kaiketi samalla lennolla juu, lähtee 23:40. AY95.
- Kuin myös. Toukokuun eka lähdössä. Pitkää, vaaleaa ja kaljua kaveria saa kopata hihasta kiinni.
c0fein
Viestit: 13
Liittynyt: 3.3.2009 10:52

Re: Toukokuu 2009 Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja c0fein »

Matkaaja25 kirjoitti:- Kuin myös. Toukokuun eka lähdössä. Pitkää, vaaleaa ja kaljua kaveria saa kopata hihasta kiinni.
No toihan osuu myös muhun, pituutta kylläkin vain 185cm :D
Avatar
Matkaaja25
Downshiftaaja
Viestit: 19891
Liittynyt: 3.5.2007 21:48

Re: Toukokuu 2009 Thaimaassa

Viesti Kirjoittaja Matkaaja25 »

c0fein kirjoitti:
Matkaaja25 kirjoitti:- Kuin myös. Toukokuun eka lähdössä. Pitkää, vaaleaa ja kaljua kaveria saa kopata hihasta kiinni.
No toihan osuu myös muhun, pituutta kylläkin vain 185cm :D
- Kitukasvuinen. 190cm->pitkä. Tosin Thaimaassa vedin kaljaa kaverin kans jota olin nippa nappa olkapäähän :D
Vastaa Viestiin